sunnuntai, 1. toukokuu 2016

Laipanmaassa

Olin vaihteluksi Laipanmaassa. Erilaista kuin Birgitan polku on se. Selvin ero ei silti näy vaan kuuluu: linnut laulavat eikä autojen ääniä kuulu mistään.

Kymmenisen kilometria kai tuli käveltyä, kevyt lenkki. Juotavaa ei kulu oikeastaan ollenkaan, paitsi kahvia, kun kertakaikkiaan päättää ettei juo. Rajansa toki silläkin, mutta olen tainnut tottua juomaan liiankin herkästi.

Piti tehdä eräs kierros, mutta opaspylväitä oli liikaa poissa metsäkoneen jäljiltä, enkä sitten lähtenyt etsimään. Mutta erinomaisen kiva lenkki, jotenkin leppoisaa.

 * * *

Itse projekti on nyt vähän jäissä, kun rouvan etutassu on pahasti epäkunnossa. Ei pysty irtoamaan kolmeksi päiväksi. Jatkan siis nojatuoliharjoituksia.

 * * *

Laitetaan nyt vielä kuvakin, Iso-Laipan rannasta:

iso-laippa.jpg

sunnuntai, 17. huhtikuu 2016

Kahden yön kenraaliharjoitus

Perjaina työpäivän jälkeen Kaitajärvelle, josta yöksi Ammejärvelle. Nelisen kilometriä kai.

Sitten lauantaina Ammejärvi - Höytämö - Kirskaanniemi - Vähä-riutta - Vähäkausjärvi - Kyynärö. Teki yhteensä 21,5 km, kun kartalta jälkikäteen katsoin. Se on paljon. Tai siis minulle paljon.

Tänään sitten vielä jokin matka, olisiko ollut viisi tai kuusi kilometriä.

Yllättävää kyllä tänään jaksoi kävellä, mutta nyt ovat lonkat kipeät. Rajoittava tekijä on jaksaminen, eivät valoisat tunnit, nuotion sytytyksen tumpulointiaika tms. Kaksi yötä ei sinänsä ollut ongelma: trangian sain sen verran puhtaaksi, ettei tullut ainakaan ruokamyrkytystä.

Tätä pitää analysoida veden ja ruuan kulutuksen osalta. Jatkoa siis seuraa.

sunnuntai, 13. maaliskuu 2016

Testimarssi 2 x 10km

Kävelin Paattakaisista Vähä-Riutalle kymmenen kilometriä, olin siellä yön ja kävelin takaisin.

Ei hyvä. Lonkat aivan liian kipeät. Matkaan meni yli kolme tuntia suuntaansa.

Tällä kelillä ja tällä kunnolla ei kierros onnistu. Ja koska kuntoa ei kovin äkkiä paremmaksi saa, pitää siis lykätä kierrosta kunnes lumet alkavat sulaa.

Laavulla olikin väkeä, ennen minua kolme aikuista ja neljä lasta. Mukavaa että tenavia savustetaan välillä.

perjantai, 4. maaliskuu 2016

Mukaan tulevaa, ei ruoka

Mietin josko pääsiäisenä eli kolmen viikon kuluttua olisi hyvä aika kiertää tuo polku. Tosin täytyy katsoa vähän sään mukaan.

Mitähän tarvitsen mukaan, mikä ei liity pelkästään ruokaan tai juomaan?

  • Makuupussi
  • Makuualusta
  • Yöhousut
  • Kirves
  • Puukko
  • Haavateippiä kantapäähän
  • Laastaria
  • Alusvaatekerta?
  • Rahaa vähän, bussikortti
  • Kännykkä
  • WC-paperia
  • Tulitikkuja, kynttilä
  • Narua ja muovipusseja jos pitää säätää jotain

Yleisimmin unohtuvat ovat wc-paperi, haarukka tai lautanen, sekä sinappi.

sunnuntai, 28. helmikuu 2016

Ammejärvi-Houkkalammi

Häiritsi sen verran tuo puuttuva tai unohtunut pätkä, että kävin vielä pienellä kävelyllä.

Yritin samalla mielessäni hahmotella missä kohdin pidän ruokatauot. Mitään ihan luontevaa järjestystä ei ole. Varsinkin toisena päivänä ei ole mitään nuotiopaikkaa välillä Saarikonmäki -- Kyynärö. Pitänee siis tehdä trangialla ruoka Paattakaisissa parkkipaikalla.